Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia. Sekoita joukkoon tomaattimurska, maito ja hunaja.
Kaada pinaatit ja maito kattilaan, anna pinaatin sulaa. Mausta suolalla ja pippurilla.
Levitä voidellun lasagnevuoan pohjalle ensin kerros tomaattikastiketta, pinaattia, raejuustoa ja lopuksi hieman juustoraastetta. Asettele päälle lasagnelevyjä. Levitä lasagnelevyille uusi kerros kastikkeita. Jatka näin, kunnes levyt on käytetty. Jätä päällimmäiseksi kastikekerrokset, raejuusto ja juustoraaste.
Paista 200-asteessa 35–40 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä 10–15 minuuttia ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tomaattikastikkeeseen vain 2dl maitoa (jopa vähän vajaa), niin tuli oikein hyvä eikä yhtään vetinen. Raejuustostakin valutin kaiken ylimääräisen nesteen pois.
Todella hyvältä maistuva resepti-idea siis, mutta tuon maidon määrän saisi korjata.
Teen uudelleenkin!
Kri
1 vuosi sitten
Hyvä terveellisempi arkiruoka
Herkkusuu
1 vuosi sitten
Pakaste pinaatti sulatettu, valutettu ja paistettu voissa. Tomaattikastikkeesta jätetty maito kokonaan pois ja korvattu tölkillisellä kuorittuja Muttin tomaatteja, ja maustettu se vielä kasvisliemellä ja ripsulla suolaa. Vuokaan päällimmäiseksi murustettu vielä purkki fetaa ja lorautettu oliiviöljyä. Tuli super hyvää.
Kotikokki
1 vuosi sitten
Hyvä nopea edullinen arkiuuniruoka
Yök
1 vuosi sitten
Ihan kaamea velli. En suosittele kenellekään.
amatöörikokki
2 vuotta sitten
Tosi hyvä ja helppo arkiruoka! Ainoat muutokset mitä tein: vain 2dl maitoa tomaattikastikkeeseen, nokare voita pinaattiin ja 10 min pidempään uunissa.
Vetinen
2 vuotta sitten
Tein eilen keittoa, joten ajattelin nyt tehdä jotain kiinteää ruokaa. Toisin kävi.
Kokkikolmone
3 vuotta sitten
Mautonta, ehkä vähän liian vetinen. Ei maistunut edes taaperolle
ei hävikkiä
3 vuotta sitten
Voiko tätä pakastaa raejuuston takia?
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Ei hävikkiä, todennäköisesti ruoka kestää pakastamisen, mutta emme ole testanneet pakastamista ja ruoan rakenne voi aina vähän muuttua pakastaessa.
Nanida
3 vuotta sitten
Hyvää tuli kun tein täsmälleen reseptin määrillä! 10min kauemmin tosin oli uunissa. Lopputulos ei tippaakaan vetistä, vaan just sopivan mehevää. Alle kouluikäiset lapset tykkäsivät osallistua kokkailuun ja mieskin yllättyi todella positiivisesti, vaikkei annos sisältänyt muruakaan lihaa ;) Lämmin suositus, tämä menee jatkoon.
Hane
4 vuotta sitten
Ohjeen mukaisesti tein ja hyvin onnistui! Ei ollut lainkaan vetinen lopputulos, vaikka kastike olikin tosi löysää.
Johannes Kuolema
5 vuotta sitten
Pieniä muutoksia reseptiin:
Älkää nyt hyvät ihmiset lisätkö 4dl maitoa tomaattikastikkeeseen! Kertoohan se järkikin että se leikkaa ja tulee liian löysää. Laittakaa vaikka 2 purkkia tomaattimurskaa jonka keittää kasaan kastikkeeksi. Ja tottakai tomaattikastike pitää myös maustaa esim suolalla. Myös kasvisliemikuutio toimii todella hyvin.
Pakaste pinaatti pitää AINA kuullottaa voissa ennen maidon lisäämistä tai pinaattiin jää ikävä maku.
Kokeilin juuri näin eli maito pois tomaattisoosista (tietenkin, pakko olla virhe) ja kasvisliemikuutio antamaan makua ja pinaatit sulatetaan, valutetaan vesi pois ja kuullotetaan ennen maidon lisäämistä. Sitten muuten ohjeen mukaan ja ei jäänyt löysäksi ja oli lihansyöjällekin makua. Saattaa joutua vähän suolaa lisäämään mutta maku asia.
Kodinherkku
6 vuotta sitten
Kannattaa korvata maito kermalla tomaattikastikkeessa. Hieman vetinen resepti siitä huolimatta. Maukasta kylläkin 👌
erika
7 vuotta sitten
eikö reseptin aineksia voi lisätä suoraan ostoslistalle?
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Erika, reseptin ainekset voi lisätä suoraan ostoslistalle kännykkäsovelluksessa.
Mustikka
7 vuotta sitten
Olen tehnyt tällä reseptillä monet kerrat. Aina on onnistunut ,viimeksi tein tänään. Hyvää oli!
Tuikku
7 vuotta sitten
Vuoka 23*15 Laitoin 2dl maitoa, muuten kaikki ohjeen mukaan. Tuli NIIN hyvää, nam👍
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hangry, todella harmillista kuulla ettei lasagne onnistunut. Välitän palautteesi tiedoksi resepteistä vastaaville henkilöille.
Hangry
8 vuotta sitten
Vetistä velliä tuli vaikka tismalleen ohjeen mukaan tein. Pakastepinaattia oli aivan liikaa ja se maistui leväiseltä. Koko sotku meni roskiin. Olen erittäin pettynyt.
Maria
8 vuotta sitten
"Tomaattikastikkeesta" tuli vetinen keitto, jossa maito saostui klimpeiksi ja hileiksi kuin kahvissa, jos maito on vanhentunutta. Koitin kahdesti eri purkin maidoilla (Pirkka rasvaton), sama tulos. Roskiin meni molemmat erät, kolmannen kerran tein tomaattikastikkeen kokonaan ilman maitoa pelkästä tomaattimurskasta, mausteista ja sipulista. Idea hyvä, mutta resepti ei kyllä toimi.
Pettynyt kokkaaja
8 vuotta sitten
Tehtiin aivan ohjeen mukaan. Lasangesta tuli aivan liian löysää ja mautontakin oli. Ei tarvitse tehdä toista kertaa. mielestä oli enemmän keittoa kuin lasangea. Ei lasangen kuuluu olla niin löysää. Annettiin vetäytyä niinkuin tapana on.
Maitoallergikko
9 vuotta sitten
Vaikuttaa hyvältä, mutta miten tästä saisi maidottoman?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei Maitoallergikko, reseptiä on valitettavasti hankala muokata maidottomaksi kokeilematta. Resepti on testattu ohjeen mukaan K-Koekeittiöllä.
Vegeilyn oppilas
9 vuotta sitten
Toi 4dl maitoa tomaattien oli meilläkin liikaa ja laittaisin kermaa pinaattiin. Lisäsin (valutettuja) kikherneitä jotka teki mukavan purutuntuman. Chili ois varmaan kans ollut hyvä lisä. Ideaa jalostamalla varmaan ihan toimiva resepti.
Raejuustokeitto
9 vuotta sitten
Mun lasagnesta tuli soppaa! Käytin tosin gluteenittomia lasagnelevyjä, mutta ihmettelin silti tuota nesteen määrää. Maistunee kuitenkin hyvältä!
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei Raejuustokeitto, harmillista, ettei lasagne onnistunut. Resepti on testattu ohjeen mukaan K-Koekeittiössä. Lasagnen on hyvä antaa vetäytyä ennen tarjoilua. Jos tuntuu, että lasagne jää liian löysäksi voi seuraavalla kerralla kokeilla hiukan vähentää nesteen määrää.
maistui koko perheelle
9 vuotta sitten
Lisäsin tomaattikastikkeeseen porkkanaraastetta ja hyvä tuli. Raejuustoa ei ollut, joten pinaatin joukkoon sulatejuustoa. Teen toistekin.
Kotikokki
9 vuotta sitten
Maidon loputtua korvasin tomaattikastikkeessa yhden dl maitoa kermalla. Lisäksi lisäsin reippaasti chiliä. Todella maistuva resepti!!
Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Annariina, kiitos kysymyksestäsi. Halutessaan lasagnen voi toki tehdä mainitsemallasi tavalla.