Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuumenna maito paksupohjaisessa, pinnoitetussa kattilassa ja lisää huuhdotut riisit. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta miedolla lämmöllä noin 35 minuuttia usein sekoittaen.
Nosta puuro liedeltä ja lisää 1 dl kylmää maitoa. Sekoita puuroon voi ja suola ja nosta kattila kylmään vesialtaaseen jäähtymään. Lisää rusinat, mantelirouhe ja sitruunankuori.
Erottele valkuaiset keltuaisista. Vatkaa yksi koko muna ja keltuaiset sokerin ja vanilliinisokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi.
Sekoita munavaahto haalean puuron joukkoon ja kaada seos voideltuun tilavaan uunivuokaan (halkaisija noin 30 cm). Paista vanukasta uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Alenna lämpö 175 asteeseen.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen vatkaten. Kun seos on sitkeää ja kiiltävää, pursota tai levitä se vanukkaan pinnalle. Ripottele päälle mantelilastut ja jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa.
Soseuta kohmeiset puolukat monitoimikoneessa tomusokerin kanssa sileäksi kastikkeeksi. Tarjoa kastike kylmänä lämpimän vanukkaan kanssa.
Vinkki! Voit tehdä vanukkaan myös annosvuokiin, vähennä tällöin paistoaikaa noin 5 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.