Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pese, kuori ja suikaloi perunat ja porkkanat tulitikun kokoisiksi suikaleiksi. Kuori ja viipaloi sipulit. Voitele laakea uunivuoka (25 cm x 30 cm). Kaada kasvikset vuokaan ja mausta suolalla, mustapippurilla ja basilikalla.
Sekoita joukkoon tomaattitölkin öljymarinadia. (Kevättalvella kasvikset ovat kuivempia. Silloin joukkoon voi lisätä desin vettä tai valkoviiniä. Kasvisten kypsymisaika on myös hieman pitempi.) Kypsennä vuokaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45 minuuttia. Kääntele kasviksia lastalla puolen tunnin kuluttua, jotta ne kypsyvät tasaisesti.
Levitä kuhafileet leikkuulaudalle nahkapuoli ylöspäin. Pirskota fileille sitruunanmehua ja ripottele pinnalle suolaa. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja sipuli pieneksi silpuksi. Lisää joukkoon silputtu basilika. Käännä fileet nahkapuoli alaspäin. Levitä täyte fileen leveään päähän puoleen väliin fileetä. Taivuta päälle pyrstö ja kiinnitä varrastikulla. Katkaise varrastikut sopivan pituisiksi.
Sekoita kasviksia ja nosta fileekääröt niiden päälle. Ripottele kalojen pinnalle juustoraaste ja jatka kypsentämistä noin 20 minuuttia. Koristele basilikalla. Tarjoa lisänä salaattia ja lämmintä leipää.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.