Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Sulata voi ja sekoita veden kanssa. Sekoita joukkoon leseet ja suola. Anna turvota hetki. Lisää ruisjauhot vähitellen ja alusta taikina tasaiseksi.
Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli palat yksi kerrallaan kahden leivinpaperin välissä suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Kauli levyt parin millimetrin paksuisiksi ja poista kaulimisen loppuvaiheessa päällimmäinen leivinpaperi. Halutessasi ripottele näkkileipien pinnalle vehnäjauhoja koristeeksi ja tee näkkileivän pintaan ruudut.
Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 6–10 minuuttia, kunnes näkkäri on saanut hieman väriä. Paistoaika riippuu levyn paksuudesta. Varo, etteivät ohuet kohdat näkkileivästä pala.
Nosta näkkileivät ritilälle ilman leivinpaperia. Anna jäähtyä peittämättä. Säilytä näkkileivät kuivassa paikassa paperipussissa.
Vinkki! Voit maustaa taikinan teelusikallisella kuminan- tai fenkolinsiemeniä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.