Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Anna turvota 30 minuuttia. Öljyä leivinpaperi ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille mahdollisimman ohueksi levyksi.
Paista levyä 150-asteisessa uunissa noin 1 tunti 15 minuuttia.
Leikkaa levy heti uunista ottamisen jälkeen pieniksi paloiksi (36 kpl) ja jäähdytä ritilän päällä. Tarjoa sellaisenaan tai esimerkiksi juustopöydässä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kuinka kauan näkkäri säilyy hyvänä kaapissa (esim. paperipussissa tai metallirasiassa)?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Pähkinäinen, jotta näkkileipä säilyy rapsakkana, kannattaa huolehtia, että se ei ota itseensä kosteutta ympäristöstä. Täysin kuivaa näkkileipää kannattaa säilyttää muovipussissa. Paperipussissa näkkileipä voi ottaa itseensä kosteutta ympäristöstä, jolloin se pehmenee. Näkkileipä säilyy useita viikkoja kuivassa paikassa säilytettynä.