Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Siirrä savulohi tarjoiluvadille ja taputtele pinta kuivaksi talouspaperilla. Sekoita sinappi ja hunaja. Levitä sinappiseos lohen päälle.
Viipaloi pestyt paprikat ja kurkku. Leikkaa pestyt herneenpalot puoliksi. Levitä salaattisekoitus, kurkku, paprikat ja herneet lohen päälle. Valuta päälle öljyä ja viimeistele siemensekoituksella ja herneenversoilla.
Voit käyttää koristeluun myös pakkauksen ohjeen mukaan kiehautettuja pakasteherneitä. Kokeile ripotteena myös muita siemeniä ja pähkinöitä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Chimichurrista tuli todella hyvää. Tein lihan ilman grilliä ja paistoin pinnat valurautapannulla ja sitten uuniin kypsymään paistomittarin kanssa. Hyvää tuli, tosin kypsyyden kanssa saa olla tarkkana, menee helposti liian kypsäksi, jos pitää foliossa paistamisen jälkeen.
Jaana-63
9 kuukautta sitten
Tämä salaatti oli sopivasti ruokaisa.
Kivasti värikäs ja hyvät maut komppasi keskenään.
Jaana-63
9 kuukautta sitten
Tämä salaatti oli kevyt,kaunis ja herkullinen.
Oikea hemmottelu salaatti.