Valmista ihana suolainen piirakka ruispohjasta ja paahdetuista juureksista, jotka maustetaan tuoreella timjamilla ja hunajalla! Piirakalla on myös sydänmerkki.
Nypi pehmeä rasva jauhojen ja suolan joukkoon. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa pieni tilkka vettä. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään noin 30 minuutiksi.
Voitele piirakkavuoka (Ø 24 cm) ja painele taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla.
Esipaista pohjaa 200 asteessa uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
Pese, kuori ja leikkaa palsternakka sekä porkkanat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi.
Paista juuresviipaleita pannulla öljyssä kunnes ne alkavat hieman pehmetä. Lisää joukkoon hunaja ja timjami.
Sekoita kulhossa munat, kasvirasvasekoite, juustoraaste (1 1/2 dl) ja mausteet haarukkavatkaimella. Kaada seos tasaisesti piirakkavuokaan. Asettele juurekset täytteen sekaan ja ripottele päälle loput juustoraasteesta (1/2 dl).
Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa piirakka jäähtyneenä ja koristele timjamilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä piirakka, mutta ei maidoton, kuten reseptissä mainostetaan. Kuusamon eränkävijä-juusto on valmistettu maidosta, joten jos haluaa tehdä reseptin maidottomana, niin tämä on korvattava jollain muulla tuotteella.