Kasvispiirakka on takuutarjottava joka juhlassa. Ruokaisa kasvistäyte saa täyteläistä makua parmesaanista. Pohja on erityisen mehevä, sillä se tehdään rukiista.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Nypi keskenään jauhot, suola ja pehmeä rasva. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
Rypistä leivinpaperi ja laita se piirakkavuokaan (Ø n. 30 cm). Rypistettynä paperi pysyy paremmin paikallaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 15 minuutiksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.
Tee täyte. Raasta porkkana. Viipaloi purjo ohuiksi renkaiksi. Kuullota kasviksia paistinpannussa öljyssä 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Puolita tomaatit.
Yhdistä kerma, maito ja munat. Raasta parmesaani ja sekoita puolet munamaitoon.
Levitä kasvisseos ja munamaito esipaistetulle pohjalle. Lisää tomaatit ja loppu parmesaani päälle.
Paista piirakkaa uunin keskitasossa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoamista. Koristele halutessi öljyssä pyöräytetyllä rucolalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Voiko piirakkapohjan korvata valmiilla piirakkataikinalla? Jos voi, niin pitääkö silti esipaistaa?
K-Kuluttajapalvelu
2 kuukautta sitten
Eve, piirakkapohjan voi hyvin korvata myös valmiilla piirakkataikinalla. Myös valmiista taikinasta tehtyä piirakkapohjaa kannattaa hetki esipaistaa.
Ulla
6 kuukautta sitten
Kasvispiirakka ei aina tarkoita, että se olisi vegaaneille tarkoitettukaan. Täällä joku sanoi, että tuo ei ole kasvispiirakka, koska se ei käy vegaaneille. Kaksi ihan eri asiaa, itse kyllä teen tätä, näyttää hyvältä.
Hietju
7 kuukautta sitten
Hyvää oli
Elli
8 kuukautta sitten
Säilyykö piirakka yön yli jääkaapissa?
K-Kuluttajapalvelu
8 kuukautta sitten
Elli, kasvispiirakka säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän. Piirakkaa voi halutessaan hiukan lämmittää ennen tarjoilua. Myöskin rucolat kannattaa lisätä piirakan pinnalle vasta juuri ennen tarjoilua.
Varpu
1 vuosi sitten
Parmesanjuusto ei sovi vegetaristeille, koska sen valmistuksessa täytyy käyttää eläinperäistä juoksutetta. Tämän olisi voinut huomioida reseptin nimessä eikä puhua kasvispiirakasta. Erinomainen piirakka eittämättä, mutta ei kasvispiirakka.
Kurpitsankasvattaja
1 vuosi sitten
Huippuhyvä piirakka. Onnistuu aina. Jos et pidä purjosta, korvaa se kesäkurpitsaraasteella. Juustoksi Valion Mexican Style- raaste ja onpa hyvä ”potku”
Hilux
1 vuosi sitten
Todella mehevä piirakka. Ruisjauho tuo hyvää makua pohjaan. Hyvin onnistui myös tavallisella keltasipulilla.
Helena
2 vuotta sitten
Oli kyllä hyvää. Voiko porkkanaraastetta todellakin kuullottaa? En uskaltanut, kun oli niin hienoa ja kosteaa. Pitäisikö raastaa karkeaksi?
Romkake
2 vuotta sitten
Helppo toteuttaa
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Heidi, piirakan voi pakastaa, mutta sen rakenne saattaa tosiaan kärsiä.
Heidi
2 vuotta sitten
Voikohan piirakan pakastaa vai kärsiikö rakenne?
Sirpa
2 vuotta sitten
Todella maukas piirakkaa lämpimänä ja myös kylmänä. Lisäsin paprikaa ja päälle riputtelin vähän emmental juustoraastetta.
Mira
3 vuotta sitten
Mää lisäsin Kurpitsansiemeniä 😊
Kotikokki
5 vuotta sitten
Todella hyvä piirakka! Parmesaanin kanssa ei kannata tässä säästellä. Pohjasta on tullut oma suosikkini, jota käytän kaikkiin piirakoihin.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Ella, suosittelemme käyttämään leivinpaperia mutta jos se on loppu niin voi toki kokeilla tehdä piirakan voideltuun vuokaan.