Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata taikinat pakkauksen ohjeen mukaan. Yhdistä levyt ja kauli leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi levyksi. Muotoile käsin piirakalle reunat. Pistele taikina haarukalla ja esipaista pohjaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
Poista juustosta kuori ja raasta karkeaksi raasteeksi. Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon maito ja juustoraaste. Mausta mustapippurilla.
Halkaise chilipalot, poista siemenet ja hienonna chilit. Levitä esipaistetulle pohjalle juusto-munaseos. Ripottele pinnalle chilit.
Jatka paistamista uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin ruskean värin. Jos pinta tummuu liikaa, peitä leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa.
Leikkaa hieman jäähtynyt piirakka pieniksi paloiksi ja koristele versoilla ja leikkeleruusukkeilla. Leikkaa leikkeleet ensin puoliksi ja sitten revi auki pitkittäin, jolloin saat helpoimmin kieputettua ne kauniisti. Puolet pienemmät palat (48 kpl), toimivat cocktailpaloina.
Vinkki! Koristele kasvisversiot esimerkiksi versoilla ja uunikuivatuilla tomaateilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Uunipannulla tehtynä tuli todella ohut sekä pohjasta että täytteestä. Pohjan maku dominoiva, täyte erittäin suolainen.
yo-juhlat
3 vuotta sitten
Nyt on täytteessä kyllä väärät mittasuhteet! Ihan kuin täyte olisi mitoitettu yhteen piirakkapohjaan. Niin onnettoman ohut tuli täyteosasta. Makoisa kylläkin.