Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kauli sulanut taikina jauhotetulla leivinpöydällä pyöreäksi levyksi. Nosta levy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija 28–30 cm). Painele taikinalevy vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele taikina haarukalla ja esipaista pohjaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon maito ja juustoraaste. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Levitä esipaistetulle pohjalle juusto-munaseos. Jatka paistamista uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin ruskean värin.
Sekoita oliiviöljy, viinietikka, hunaja ja mausteet. Leikkaa paprika pieniksi suikaleiksi ja hienonna huuhdotut lehtisellerit. Sekoita vihannekset öljy-viinietikkakastikkeeseen ja anna marinoitua noin 15 minuuttia. Kuori, halkaise ja viipaloi päärynä.
Levitä vähän jäähtyneen piirakan päälle salaattisekoitus, marinadista nostetut vihannekset sekä päärynä- ja parmankinkkuviipaleet. Koristele lehtisellerin lehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.