Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuori ja pilko sipulit, valkosipulit ja porkkanat. Kuullota kasviksia pari minuuttia voissa kattilassa.
Lisää kattilaan vesi. Sekoita joukkoon pikakahvijauhe, fondi, sokeri ja balsamiviinietikka. Kiehauta ja keitä kasaan kunnes nestettä on jäljellä 1/3. Tämä kestää noin tunnin.
Lisää kerma ja hauduta kastiketta noin 10 minuuttia. Siivilöi kastike ja kaada takaisin kattilaan. Maista kastiketta ja lisää sokeria (1–2 tl) jos kastike maistuu kitkerältä.
Sekoita maissitärkkelys vesitilkkaan ja kaada kuuman kastikkeen joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna kiehua pari minuuttia ja mausta pippurilla. Tarjoa kahvikastike karitsanpaistin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Perheen tuomio oli, että aivan liian kitkerää. Kahvia olisi kannattanut laittaa varmaan vähemmän.
Resepti on kirjoitettu vähän oudolla kielellä: "Lisää noin 4 decilitraan kuumaan veteen liotettu pikakahvi...”, vaiko siis ”liuota pikakahvi 4 desilitraan kuumaa vettä ja lisää kastikkeeseen”. Kastiketta ei myöskään missään vaiheessa käsketä laittamaan kattilaan (kasvikset kuullotetaan pannulla, ja sitten käsketään lisäilemään muita ainesosia), mutta kuitenkin siivilöinnin jälkeen kastike kehotetaan laittamaan takaisin sellaiseen. Onko kahvin liuottaminen erikseen edes mielekästä?
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Kuusenkerkkä, kiitos kommentistasi. Vähensimme hiukan kahvin määrää ja korjaamme reseptin ohjeistusta.