Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata pakastekala jääkaapissa yön yli. Kuivaa kalapalat talouspaperilla ja mausta suolalla molemmin puolin. Asettele palat voideltuun uunivuokaan.
Kuumenna rasva pinnoitetussa kattilassa ja kuullota sipuli. Lisää jauhot ja kiehauta rasvassa. Lisää ruokakerma ja sekoita tasaiseksi. Anna kiehua pari minuuttia, kunnes seos sakenee.
Sekoita kastikkeeseen mätitahna, tilli ja kaprikset. Mausta suolalla ja pippurilla. Lusikoi kastike kalapaloille. Kypsennä 200 asteessa keskitasolla noin 25 minuuttia. Levitä tomaattiviipaleeet vuoan pinnalle. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja parsakaalien kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.