Pesto-kasvispiirakassa vihreä pesto saa ystäväkseen muun muassa juustoa, oliiveja, kesäkurpitsaa ja herkkusieniä. Valmiit piirakkapalat kruunataan basilikalla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita pohjan kuivat aineet monitoimikoneessa. Paloittele joukkoon kylmä rasva ja sekoita seos ryynimäiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Muotoile taikina jauhoisin käsin matalaksi kakuksi ja kääri se kelmuun. Anna taikinan levätä jääkaapissa noin tunti.
Leikkaa paprikat ja kesäkurpitsat suikaleiksi. Kuori sipulit ja leikkaa ne oikein ohuiksi lohkoiksi. Halkaise herkkusienet. Levitä vihannekset uunipannulle leivinpaperin päälle. Sekoita joukkoon pestotölkin öljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda vihanneksia 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Ota vihannekset uunista ja anna jäähtyä.
Kauli taikina uunipannun kokoiseksi levyksi (noin 35 x 45 cm) leivinpaperin päällä. Nosta levy leivinpapereineen uunipannulle. Tarkista, että reunojen korkeus on vähintään pari senttiä. Pistele pohja ja paista sitä 200 asteessa uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
Valuta juustokuutiot. Levitä jäähtyneet vihannekset ja juustokuutiot esipaistetulle pohjalle. Riko munien rakenne. Sekoita joukkoon ruokakerma, maito ja pesto. Kaada seos uunipannulle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Anna pesto-vihannespiirakan vähän jäähtyä ja leikkaa paloiksi. Koristele piirakkapalat kirsikkatomaattilohkoilla ja basilikanlehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.