Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja muna. Vatkaa joukkoon osa vehnäjauhoista. Lisää pehmeä rasva ja alusta taikinaan vähitellen loput jauhot. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa 20–30 minuuttia.
Taputtele tai kauli taikina leivinpaperin päällä uunipannuun kokoiseksi levyksi. Kohota lämpimässä paikassa leivinliinalla peitettynä.
Sulata kauratoscaa varten kattilassa rasva. Sekoita joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet. Levitä seos kohonneen taikinalevyn päälle. Jaa levy taikinapyörällä haluamasi kokoisiksi neliöiksi. Painele jokaisen neliön keskelle halkaistu kirsikka.
Paista pullia 225-asteisen uunin keskitasolla 10–12 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.