Pyyhi fileistä marinadi ja paista uunissa pakkauksen ohjeen mukaan. Jäähdytä. Leikkaa fileet pitkittäin puoliksi ja viipaloi puolikkaat poikkisyin vinoviipaleiksi. Kokoa fileet laakealle takaisin fileen muotoon.
Sekoita kastikkeen ainekset. Valele se viipaleille tasaisesti. Anna maustua kylmässä. Tämän voit tehdä etukäteen hyvissä ajoin.
Huuhtele ja valuta salaatit, kirsikkatomaatit ja sellerinvarret. Leikkaa sellerit ohuiksi viipaleiksi ja halkaise tomaatit. Halkaise avokado, poista siemen ja kuori puolikkaat. Viipaloi hedelmäliha ja valuta päälle sitruunanmehua tummumisen estämiseksi.
Revi salaatit laakealle vadille. Levitä päälle sellerit ja sulatetut, valutetut maissit. Asettele broilerifileet ja avokadoviipaleet salaattiainesten päälle ja kaada mausteöljy ja avokadojen sitruunaliemi salaattiainesten päälle kastikkeeksi.
Lisää halkaistut kirsikkatomaatit. Halkaise mantelit pitkittäin ja paahda niitä hetki kuivalla pannulla ja ripottele ne salaatin päälle.
Tarjoa lisäksi esimerkiksi yrttistä kermaviilikastiketta ja leipää.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotteita aineksille: Pirkka hunajamarinoituja broilerin fileepihvejä, muutama lehti tammenlehtisalaattia
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.