Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita pehmeän voin joukkoon hienonnettu persilja ja rakuuna. Kääri maustevoi voipaperin tai kelmun väliin litteäksi tangoksi. Anna sen kovettua pakastimessa.
Laita broilerin fileet leikkuulaudalle kalvopuoli lautaa vasten. Tee fileen saumakohtaan viilto noin fileen paksuuden puoliväliin saakka. Työnnä veitsen kärki viiltoon ja viillä vaakasuorassa keskeltä sivullepäin fileen reunaa kohti. Viillä toinenkin sivu keskiviillosta lähtien ja taita filee mahdollisimman laajaksi.
Nuiji fileet muovikelmun välissä ohuiksi - varo kuitenkin rikkomasta niitä. Sivele fileet sitruunanmehulla ja ripottele leikkeelle suolaa ja pippuria.
Leikkaa maustevoi kuuteen osaan ja laita yksi voipala kullekin fileelle. Kääri pituussuunnassa tiukasti rullalle ja taita päät sisään.
Vatkaa kananmunan rakenne rikki. Pyörittele kotletit ensin huolellisesti vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Tarkista että jokainen leivityskerros peittää kotletin joka kohdasta niin, että maustevoi ei pääse kypsennyksen aikana valumaan ulos.
Paista kotletit kahdessa erässä. Kuumenna rasva pannulla ja paista kotletit runsaassa rasvassa keskilämmöllä kauniin ruskeiksi, noin 5 minuuttia. Kääntele kotletteja paistamisen aikana. Huuhdo ja kuivaa pannu paistojen välillä.
Nosta kotletit uunivuokaan ja kypsennä vielä 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Jos kotlettien sisällä olevaa täytettä on valunut vuokaan, valele se kotlettien päälle tarjolle tuotaessa. Koristele kotlettien toinen pää persiljanoksalla. Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita tai riisiä sekä raikasta salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.