Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kaada pinnoitettuun kattilaan kookosmaito. Huuhtele tölkki vedellä (1 dl) ja lisää vesi kattilaan. Sekoita joukkoon hyytelösokeri.
Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä noin 1 minuutti. Jaa seos annoslaseihin ja anna jäähtyä. Nosta pannacottat jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia.
Leikkaa ananas pieniksi paloiksi. Sekoita ananaspalojen joukkoon limetinmehu -ja kuori, sokeri sekä minttu. Jaa marinoidut ananakset kookospannacottien päälle juuri ennen tarjoilua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Aivan ihanan makuista, mutta ei hyytynyt täälläkään.. jäähdyteltiin aamusta iltapäivään ja oli lirua. Koitettiin vielä yön yli jäähdytellä, mutta samaa lirua edelleen
Antti
8 vuotta sitten
Moi! Todella hyvän makuista mutta ei hyytynyt lainkaan. Neljän tunnin jälkeen yhtä lirua kuin jääkaappiin laitettaessa.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hei Antti, ikävä kuulla, että kookospannacotta ei hyytynyt lainkaan. Resepti on testattu K-Koekeittiöllä ohjeen mukaan, jolloin kookospannacotta hyytyi.
Kuluttajapalvelu
10 vuotta sitten
Henkkuli, hyydyttämiseen kannattaa varata ainakin neljä tuntia aikaa. Valmis pannacotta ilman pinnalle tulevia hedelmiä säilyy jääkaapissa noin pari-kolme päivää.
Henkkuli
10 vuotta sitten
Kuinka kauan suosittelet pitämään kookos pannacottaa jääkaapissa?