Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 15–30 min
Laita Mifu suikaleet ja muut ainekset vahvaan muovipussiin. Sulje pussi huolellisesti ja sekoittele pussia, jotta mausteet sekoittuvat hyvin. Anna marinoitua jääkaapissa 1 h.
Valmista pikkelöidyt kasvikset: Leikkaa kaali ja kurkku ohuiksi suikaleiksi. Sekoita etikka (voit tarvittaessa korvata riisiviinietikan valkoviinietikalla), sokeri ja suola. Sekoita seos kasvissuikaleiden joukkoon.
Sekoita tulisen tahinikastikkeen ainekset.
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Viipaloi kevätsipulit ja avokadon hedelmäliha. Hienonna korianteri.
Paista Mifu suikaleet kuumalla pannulla, anna marinadin karamellisoitua siirappimaiseksi.
Kokoa kulhot: laita pohjalle riisiä ja pinnalle muut aineet sektoreittain. Valuta päälle tulista tahinikastiketta. Nauti heti.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Voiko tuohon käyttää srirachakastiketta tuon tulisen tahnan sijaan? Huomasin, että toisessa ohjeessa oli nämä kaksi vaihtoehtoina.
K-Kuluttajapalvelu
5 kuukautta sitten
Pipsa, Voit hyvin kokeilla korvata gochujang-chilitahnan srirachalla. Erilaisten chilikastikkeiden tulisuudessa voi olla paljonkin eroa, joten srirachaa kannattaa ensin lisätä hiukan pienempi määrä ja maistella marinadia ja kastiketta.
Sanna
3 vuotta sitten
Tahinikastike oli kyllä tönkköä, ei lainkaan valutettava koostumukseltaan. Mahtaako tahineja olla erilaisia ja itseltä löytyi joku paksumpi versio. Muuten oikein hyvä ohje ja teen varmasti uudelleen!
M
3 vuotta sitten
Ihan sika hyvää!!
V
7 vuotta sitten
Pistetäänkö valkosipulinkynnet ja inkivääri kokonaisina marinaadiin, vai hienonnetaanko ne?
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
V, valkosipulinkynnet ja inkivääri voivat mennä marinadiin kokonaisina. Valkosipulinkynnet voi murskata halutessaan veitsen lappeella.
Liikaa soijakastiketta?
8 vuotta sitten
Mifu suikaleista tuli niin suolaiset, ettei pystynyt syödä :(