Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Valmista ensin kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään.
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja huuhtele nuudelit. Laita nuudelit kulhoon ja saksi hieman lyhyemmiksi, jotta salaattia on helpompi syödä. Kaada kastike riisinuudeleiden joukkoon.
Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Leikkaa kaalit ohuiksi suikaleiksi. Halkaise chili, poista siemenet ja kanta ja hienonna chili.
Sekoita kasvikset nuudeleiden joukkoon varovasti.
Viimeistele salaatti pähkinöillä, chilihiutaleilla ja korianterilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tykkäsin kyllä, samoin mieheni. Riisinuudelit olivat meille uutta. Mielestämme salaatissa oli sopivasti makua ja tulisuutta. Piristävä tuulahdus aasialaisesta keittiöstä!
KNn
2 vuotta sitten
Helppo ja maittava resepti. Maistuu kaiken ikäisille ja on myös helppo muovata esim.proteeiinin kanssa.
Linda
2 vuotta sitten
Olen tehnyt monta kertaa ja on ollut tykätty salaatti! Kastikkeeseen laitoin aineksia vähän reilummalla kädellä (ja maistelin tehdessäni). Tämä on kätevä tehdä vaikka kolminkertaisena annoksena isommallekin porukalle.
Kotikokkaaja
7 vuotta sitten
Aika miedoksi jäi tämän reseptin maut. En tekisi uudelleen. Lisukkeena, kuten tarkoitettukin, niin varmasti ihan hyvää.
Chili joka ruuassa.Koķki keksii.mitä mieleensattuu tulemaanmaustett
8 vuotta sitten
Riisiviinietikka seesamöljy,chili,korianteri .Joka ruuassa mitä ihmeellisempiä mausteKuinka tavallisten ja pienituloisten kaapeista löyty kokkien erikoismausteet.Annoshintoihin voi laskea monta euroa lisää maustdeden hankkiimisen jälken. Eikö olisi yhtään suomalaista kesäruokaohjetta vähävaraselle vaikka vain suolalla maustettuEsim.uusista perunoista ns maitoperunat tai kesäkeitto ja vaikka keitetyt kananmunat.Ohjeet on aina ei suomalaisille kesäruuille