Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Perunapyree: Kuori perunat ja leikkaa ne neljään osaan. Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Soseuta valutetut perunat käsivatkaimella. Kuumenna maito, kaada perunoiden joukkoon ja sekoita. Ruskista voi pienessä kattilassa tai pannulla. Varo, ettei se pala. Sekoita voi perunapyreen joukkoon. Mausta suolalla.
Keitä pavut pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi. Mausta valutetut pavut voilla ja sormisuolalla.
Beurre monté: Kiehauta vesitilkka kattilassa. Siirrä kattila liedeltä. Lisää joukkoon voi pieninä paloina voimakkaasti sekoittaen. Lisää uusi pala voita kun edellinen on sulanut. Mausta sitruunanmehulla, -kuorella, suolalla ja pippurilla. Lusikoi kastike paistetujen kalojen päälle. (Lämmitä kastike tarvittaessa hyvin miedolla lämmöllä, samalla sekoittaen.)
Paistettu kuha: Lämmitä paistinpannu kuumaksi. Lisää pannulle ensin öljyä ja sitten vasta voita. Paista kuha rapeaksi paistinpannulla nahkapuoli alaspäin. Käännä ja paista hetki toiseltakin puolelta, jotta pinta saa hieman väriä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Lähes ravintolatasoinen kokonaisuus! Voin määrähän tässä vähän hirvitti, mutta eipä tämä nyt ihan arkiruoka olekaan. Lisäksi kaikki komponentit maistuivat yhdessä ja erikseen raikkailta.
Alma
4 vuotta sitten
Todella herkullinen kokonaisuus!
Hermanni
4 vuotta sitten
Kastike sopi erinomaisesti jokaisen elementin kanssa. Ehdottomasti yksi parhaista resepteistä ikinä :)