Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Raasta kukkakaali raastimella muruksi ja kuutioi kurkku pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna punasipuli.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään suuressa kulhossa. Lisää kulhoon kukkakaali, kurkku, sipuli, linssit ja kikherneet. Anna maustua jääkapissa hetken aikaa tai seuraavaan päivään.
Sekoita lehtipersilja ja murennettu salaattijuusto salaatin joukkoon. Tarjoa salaatti lisäkkeenä tai sellaisenaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kiva salaatti, jossa paljon tuunausmahdollisuuksia. Tosin kastikepohjan tekisin tuplana ja sitruunankuorta raastettuna mukaan myös. Vegaanisen version saa vaihtamalla juuston tofuun, murustelin itse tofua sekaan ja lisäsin vielä hieman ravintohiivahiutaileita. Maukas ja riittoisa setti!
Nyde
1 vuosi sitten
Salaattipohja on hyvää vaihtelua, mutta lopputuotos on täysin mauton. Olisi kiva, että kastikeohjeissa olisi joskus vähän eksoottisempiakin mausteita kuin mustapippuri ja suola, ja että niitä ohjeistettaisiin käyttämään enemmän kuin teelusikallinen.