Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Kuori ja lohko kelta- ja punajuuret. Pidä punajuuret erillään, jotta ne eivät värjää keltajuuria. Pyörittele lohkot öljyssä ja mausta morttelissa hienonnetuilla korianterinsiemenillä, suolalla ja pippurilla.
Levitä juurekset pellille leivinpaperin päälle ja kypsennä 225-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia. Tarkista kypsyys paistamisen loppuvaiheessa, lohkot saavat jäädä hieman napakoiksi.
Raasta appelsiinin kuori (1 tl) ja purista mehu (1/4 dl). Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita kastike valutettujen linssien joukkoon. Anna tekeytyä kylmässä sen aikaa, kun juurekset ovat uunissa.
Murenna fetajuusto ja viipaloi taatelit. Kokoa salaatti laakealle vadille. Tarjoa haaleana tai kylmänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.