Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuori päärynät ja leikkaa niistä mandoliinin tai kuorimaveitsen avulla ohuen ohuita, pitkänomaisia viipaleita. Sekoita päärynöiden joukkoon kulhossa sitruunamehu, jotta ne eivät tummu.
Kuori pestyt kyssäkaalit ja viipaloi ne kuten päärynät.
Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna se. Hienonna myös kevätsipulinvarret ja rouhi pähkinä-mantelisekoitusta hieman pienemmäksi.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Sekoita salaatin ainekset keskenään. Jätä hieman kevätsipulia ja noin puolet pähkinöistä koristeeksi ja ripottele ne annosten pinnalle ennen tarjoamista. Tarjoa kyssäkaalisalaatti alkusalaattina tai esimerkiksi broilerin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.