Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Mittaa taikinakulhoon vesi ja murenna joukkoon hiiva, oliiviöljy ja kananmuna. Sekoita toisessa kulhossa keskenään vehnäjauhot, suola ja sokeri. Sekoita kuivat aineet hiivaseokseen pienissä erissä. Vaivaa taikinaa viisi minuuttia. Anna kohota leivinliinan alla tunnin ajan.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise suippopaprika, poista siemenet ja leikkaa paloiksi. Laita kaikki täytteen ainekset tehosekoittimeen ja aja pulse-toiminnolla tasaiseksi tahnaksi.
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli jauhotetulla alustalla ohuiksi pitkulaisiksi pohjiksi. Jaa täyte pohjille. Paista lahmacuneja 200 asteessa 15 minuuttia.
Kuori punasipuli ja leikkaa suikaleiksi. Sekoita joukkoon sitruunanmehu ja suola, anna tekeytyä noin 15 minuuttia. Levitä punasipulit ja lehtipersiljat valmiiden lahmacunien päälle ja tarjoile kuumina sitruunalohkojen kanssa.
Jos valmistat lahmacunin jauhelihasta, sekoita se täytteeseen raakana. Valmista muuten samalla tavalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.