Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Nosta lihat huoneenlämpöön noin tuntia ennen ruoanvalmistusta.
Leikkaa kassler parin sentin kuutioiksi. Paloittele isot keittolihapalat pienemmiksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipulit.
Kiehauta 3 litraa vettä isossa kattilassa. Mausta suolalla ja lisää lihat. Keitä kunnes pinnalle muodostuu vaahtoa. Kerää vaahtoa pois, ja jatka keittämistä kannen alla kunnes vaahtoa ei enää muodostu, noin 40 minuuttia.
Lisää sipuli, pippurit ja laakerinlehdet. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 2 tuntia.
Pese ja kuori juurekset. Puolita perunat. Leikkaa porkkanat ja lanttu pieniksi paloiksi.
Nosta kypsät lihat liemestä, jäähdytä ja siivilöi keitinliemi. Revi hieman jäätyneet lihapalat kahden haarukan avulla suikaleiksi.
Lisää kasvikset lihojen keitinveteen ja keitä kunnes kasvikset ovat täysin pehmeitä, noin 30 minuuttia. Ota 1 dl lientä talteen ja kaada loput pois. Survo kasvikset muusiksi. Käytä jäljelle jäänyttä lientä tarvittaessa muusin ohentamiseen.
Sekoita revitty liha ja voisula muusin joukkoon.
Leikkaa suolakurkuista ja punajuurista lohkoja. Tarjoa lapskoussi suolakurkun ja punajuurien kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Lapskoussin keskelle myös kolo, johon laitetaan voisulaa ja eikun ääntä kohden! 😊
Susu
4 kuukautta sitten
Kiva perinteinen syysruoka. Ohjeen 1 tl suolaa suunnilleen viiteen kiloon tavaraa on tosi vähän. Laittaisin ruokalusikallisen.
ex raumlaine, malli -41
6 kuukautta sitten
1-2 henkilön talous. Kuinka säilytän ? Voiko pakastaa ?
Kiķu
11 kuukautta sitten
Hyvä 👌
Pelti
1 vuosi sitten
Ohjeessa neuvotaan heittämään ylimääräinen liemi pois. Talteennhan sen jokainen vähänkin ruoanlaitosta yllättävä ottaa. Pakastaa pienissä erissä kastikkeita tai keittoja varþen. Itsetehty liemi voittaa 10-0 lihaliemikuutiot.
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Tuuti, kiitos huomiosta. Päivitämme ohjetta.
Tuuti
1 vuosi sitten
Tämä resepti on merkitty maidottomaksi, mutta se sisältää voita, joka on maitotuote.
Jake
2 vuotta sitten
melkein 2 kiloa lihaa ja kilo perunoita, ootteko nyt ihan varmoja siitä ettei vaan unohtunu 2 kiloa lisää perunoita ohjeesta ?