Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuivaa maksaviipaleet talouspaperilla. Poista viipaleista sitkeät pintakalvot ja mahdolliset isot verisuonet.
Kuori ja leikkaa sipulit puolirenkaiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota siinä sipuleita 2–3 minuuttia. Lisää joukkoon balsamiviinietikka, vesi, sokeri, suola ja pippuri. Anna hautua kannen alla noin 15 minuuttia.
Paista maksapihvit miedolla lämmöllä voi-öljyseoksessa 1–2 minuuttia molemmilta puolilta viipaleiden paksuudesta riippuen. Pihvit saavat jäädä punertaviksi sisältä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Levitä pihvien päälle balsamicosipuleita ja ripottele pinnalle runsaasti hienonnettua persiljaa sekä jäisiä puolukoita. Tarjoa lisäksi perunamuusia ja höyrytettyjä vihanneksia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.