Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Kuori neljä mandariinia ja leikkaa ne puolen sentin viipaleiksi.
Sulata voi (50 g) ja sivele sillä tasapohjaisen piirakkavuoan (Ø noin 25 cm) pohja ja reunat. Kaada loppu rasva vuoan pohjalle. Ripottele fariinisokeri tasaisesti päälle.
Lado mandariiniviipaleet tiiviisti vuoan pohjalle. Puolita viipaleita tarvittaessa, jotta saat peitettyä pohjan hedelmillä.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon.
Purista mandariineista mehu (1 dl). Kiehauta mehu ja voi (125 g) kattilassa.
Kaada kuuma mehu-rasvaseos taikinaan samalla sekoittaen. Levitä taikina vuokaan mandariinien päälle.
Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakku tarjoiluvadille. Tarjoa keikauskakku vaahterasiirapin ja vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.