Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuori sipulit ja leikkaa ne koosta riippuen neljään-kuuteen lohkoon. Paahda sipuleita kuumalla pannulla ilman rasvaa sekoitellen, kunnes ne saavat vähän väriä ja pehmenevät.
Mittaa liemen ainekset kattilaan ja kiehauta. Kaada liemi sipuleiden päälle, jäähdytä ja nosta kylmään. Anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia tai seuraavaan päivään.
Revi huuhdottu jääsalaatti ja sekoita se pinaatin kanssa. Paloittele mansikat ja vuohenjuusto.
Levitä salaatin ainekset tarjoiluvadille ja nostele viimeiseksi pinnalle liemestään valutettuja sipuleita. Tarjoa osa sipuleista erikseen. Tarjoa halutessasi lisäksi kastikkeena oliiviöljyä.
Vinkki! Voit tarjota sipuleiden lientä salaatinkastikkeena oliiviöljyn kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.