Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm). Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kiehuva vesi munavaahtoon vähitellen koko ajan vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos vaahtoon parissa erässä varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 11–13 minuuttia. Kakkupohja on kypsä, kun se irtoaa vuoan reunoista.
Irrota pohja vuoasta hiukan jäähtyneenä ja anna jäähtyä ritilällä paistopinta ylöspäin. Pese vuoka ja leikkaa vuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi. Leikkaa leivinpaperista myös reunan korkuinen leivinpaperisuikale ja vuoraa sillä vuoan sisäreuna. Halkaise jäähtynyt pohja ja nosta pohjapuoli vuoan pohjalle. Kostuta pohja tasaisesti pullasudilla.
Paloittele mansikat täytettä varten. Ripottele päälle puolet (1/2 dl) sokerista. Anna mansikoiden mehustua huoneenlämmössä. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ainakin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla ja nosta kylmään odottamaan. Sekoita rahka, mansikat ja loput sokerista. Kuumenna sitruunanmehu ja liuota mehuun kuivaksi puserretut liivatteet. Lisää liivateseos hiukan jäähtyneenä rahkaseokseen ja sekoita hyvin. Lisää kermavaahto rahkaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vuokaan. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle paistopinta päällepäin. Anna kakun hyytyä kylmässä yön yli.
Irrota vuoasta reuna ja leivinpaperi. Nosta kakku lastojen avulla vadille. Levitä kakun pinnalle ohut kerros mansikkahilloa. Peitä pinta halkaistuilla tai viipaloiduilla mansikoilla. Valmista kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi se mansikoiden pinnalle ensin ohuesti ja sitten paksummin. Anna hyytyä kylmässä hetken aikaa. Koristele vati halutessasi mansikanlehdillä. Tarjoa kahvipöydässä tai jälkiruokana.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.