Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe kulhossa. Lisää fariinisokeri, vaniljasokeri ja kaneli.
Sulata rasva. Lisää jäähtynyt rasva sekä kananmuna taikinaan.
Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita kulhossa mascarpone, fariinisokeri ja kaneli. Levitä täyte piirakkataikinan päälle.
Halkaise pestyt omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Lado omenaviipaleet haluamaasi muotoon mascarponetäytteen päälle. Sivele omenat siirapilla.
Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen tarjoamista.
Jos käytät isompia ulkomaisia omenalajikkeita, paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 175 asteessa 40-45 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
yli 60 minValmistusaika yli 60 min. 4,1(64 arviota)Arvosana 4,1 tähteä viidestä, 64 arviota.
Lisää inspiraatiota lautaselle
Arvostele resepti
ka. 3,9 (274 arviota)
Pippias
7 päivää sitten
Muokkasin reseptiä niin, että laitoin pohjaan lisäksi 0,5 tl kardemummaa ja 1 rkl sokeria mutta jätin vaniljasokerin pois. Täytteeseen lisäsin 1 tl vaniljauutetta. Omenat pehmensin voissa pannussa. Tuli muuten hyvää! Neljä tähteä omalle versiolle.
Mestarileipuri
7 päivää sitten
Paulinchen, juuri tein tämän piirakan gluteenittomana, vaihdoin vain vehnäjauhojen tilalle Pirkka vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta. Tähän asti se on toiminut kaikissa ohjeissa, saman verran tuota jauhoseosta kuin ohjeessa on vehnäjauhoa.
Paulinchen
13 päivää sitten
Tekisin mielelläni tämän piirakan jos saisin ohjeen gluteenittomana! Tytär ei voi syödä kotimaisia viljoja, siksi please ei sitä iänikuista kauraa vaihtoehdoksi! Muutenkin näissä resepteissä huomioidaan liian vähän henkilöt joilla on keliakia tms. sairaus. Ei aina jaksaisi kokeilujen ja erehdysten kautta opetella ruokamestariksi…
Isokeltti
1 kuukausi sitten
Tein eilen resptin mukaan. Oli hieman liian terveellisen makuinen( Ei makeutta ja pohja hieman mauton, vaikka Fariinisokeria ja voita)
Omenani eivät olleet happamia. Pienellä tuunauksella resepti voisi toimia paremmin.
Arvioiden kanssa
Isokeltti
1 kuukausi sitten
Tein eilen resptin mukaan. Oli hieman liian terveellisen makuinen( Ei makeutta ja pohja hieman mauton, vaikka Fariinisokeria ja voita)
Omenani eivät olleet happamia. Pienellä tuunauksella resepti voisi toimia paremmin.
elopro
6 kuukautta sitten
katotaan koht milt maistuu
Elinor
10 kuukautta sitten
Video ei lähde pyörimään..
Eeva
11 kuukautta sitten
Tämä ohje ei heti vakuuttanut leivontapäivänä. Mutta unohdin lopun jääkaappiin yli viikoksi ja hyvän tähden kun oli hyvää kun oli saanut kunnolla maustua. Tämä ohje jää käyttöön!
Reetta
1 vuosi sitten
Mieti tarkkaan, teetkö tämän piirakan??
Lohilady
1 vuosi sitten
Jos omenat paistaa kypsäksi, pohjasta tulee liian kova. Fariinisokeri ja mascarpone tekivät piirakan mausta hiukan tunkkaisen.
Kurkku
1 vuosi sitten
Hyvä resepti, mutta ärsytti ettei ole listalla kuinka isoa paistovuokaa tarvitsisi.
Pike
1 vuosi sitten
Herkullinen. Laitoin pohjan jauhoihin 2 dl vehnäjauhoja ja 1 dl ruisjauhoja pelkän vehnäjauhon sijaan. Tuli maukas pohja.
tarja
1 vuosi sitten
Niin hyvää että!!
Applepie
1 vuosi sitten
Voiko pakastaa valmiin piirakan ?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Applepie, piirakan voi pakastaa, mutta mascarponekerroksen rakenne voi hiukan kärsiä pakastuksesta.
Alli mummi 7×
1 vuosi sitten
Ei jatkoon...ihan ojeen mukaan tein mascarpon juusto juoksettu...ei hyvän näkönen..eikä makukaa
Hennekkn
2 vuotta sitten
Tosi hyvä, mehevä ja helppo piirakka! Leikkasin omenat ohueksi ja asettelin pieninä nippuina piirakan päälle, niin kypsyi hyvin
Pipetti
2 vuotta sitten
Olen sekoittanut päälle laitettavaan siirappiin tilkan konjakkia. Antaa pikantin maun.
Herkuttelija
2 vuotta sitten
Mahtava resepti! Olen tehnyt jo monta kertaa tämän piirakan ja se hupenee hetkessä.
Yksmummu
2 vuotta sitten
Maku ihan kohillaan mutta Mascarpone juoksettui eikä ole niin kivan näköistä, fariinisokeri värjäsi juuston harmaaksi. Pohjan tein vatkaten munan ja sokerin ja lisäten jauhot ja voisulan.
Rii
2 vuotta sitten
Uunit erilaisia ja voisivat resepteissä aina mainita ovatko käyttäneet perinteistä uuni toimintoa vai kiertoilmaa. Näissä suuri ero kun leipomnen kyseessä 🌻
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Rii, kiitos palautteesta. Ellei reseptissä ole tosin ole mainittu, reseptissä käytettty perinteistä uunitoimintoa.
Armi
2 vuotta sitten
Herkullista! Olen tehnyt monta kertaa gluteenittomista jauhoista, käytän kookossokeria, en siirappia
Tutk.23
2 vuotta sitten
Vaikuttaa herkulliselta! Aion tehdä! Kiitos paljon vinkeistänne.
Sky
2 vuotta sitten
Harmi, etten uskonut arvosteluja. Pohja oli kuiva ja mauton.
Jäätelön kanssa tätä pystyi syömään, mut mieluummin oisin syönyt vaikka perinteistä omena-kaurapaistosta. Mascarponet meni tässä hukkaan.
Mummu56
3 vuotta sitten
Mehevä, ehkä vähän raskas. Fariinisokerin tilalta jotakin muuta mascarponetäytteeseen? Mitä? Raikkaampaa??Olisi sitten varmaan perfect!
K-M
3 vuotta sitten
Tää on ihan sairaan hyvää 😋
Omena
3 vuotta sitten
Tuliko piirakasta pehmoinen
NG
3 vuotta sitten
Oikein herkullinen, meidän uunissa kyllä kypsyi niin pohja kuin täytekin.. liekö uunikohtaiset erot niin suuret, että se selittää joidenkin huonon kokemuksen?
Laitoin pohjaan mantelijauhoakin, hyvin sopii mukaan.
Taituri
3 vuotta sitten
Ei ikävä kyllä jatkoon. Minulla jäi myös omenat raaoiksi, vaikka paistoin 5 min yli ohjeistetun ajan. Pohja oli myös aika kuiva.