Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota paahtopaistit huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista.
Pese ja kuori porkkanat, paloittele ne veneiksi. Kuori punasipulit ja lohko ne kolmeen osaan. Nosta porkkanat ja sipulit kulhoon yhdessä öljyn ja mausteiden kanssa. Sekoita hyvin ja nosta kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle.
Pyyhi paahtopaistien pinnalta marinadi ja ruskista paistit kuumalla pannulla molemmin puolin. Siirrä paistit uunipellille kasvisten kanssa ja paista 200 asteessa 15–20 minuuttia, kunnes lihan sisälämpötila on 58 astetta, tällöin liha jää sisältä punertavaksi. Jos haluat paistin kypsäksi, paista kunnes sisälämpötila on 60–65 astetta. Ota paistit uunista ja kääri alumiinifolioon. Anna paistien vetäytyä ennen leikkaamista.
Leikkaa granaattiomenan yläosasta pala pois. Leikkaa siemenkennot irti ja irrota siemenet kalvoista. Huuhdo ja valuta kikherneet. Kumoa ne kulhoon ja mausta sitruunamehulla.
Valmista kastike. Hienonna korianteri ja minttu. Sekoita yrtit jogurtin joukkoon ja mausta kastike hunajalla sekä suolalla.
Levitä salaattisekoitus tarjoiluvadille ja ripottele päälle porkkanat sekä sipulit. Valuta kikherneistä ylimääräinen mehu ja lisää kikherneet salaattiin. Kokoa viipaloitu paahtopaisti keoksi keskelle ja ripottele päälle sormisuolaa sekä granaattiomenan siemenet. Tarjoa kastike erillisestä kulhosta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.