Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa lohifilee neljään palaan.
Valmista marinadi. Kuori ja hienonna valkosipulit. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Pyöräytä kalapalat marinoitumaan vähintään puoleksi tunniksi.
Hienonna pinaatti. Puhdista ja hienonna sienet. Paista pinaattia ja sieniä hetki pannulla öljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ota kalat marinadista. Tee niiden sivuun terävällä veitsellä pieni taskumainen viilto. Lusikoi täytettä kalojen sisään ja laita taskut uunivuokaan. Voitele jäljelle jääneellä marinadilla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä.
Paista 200 asteessa 15–20 minuuttia, kunnes kalat ovat sopivan kypsiä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.