Bibimbap on korealainen kulhoruoka, jossa riisin päälle asetellaan perinteisesti naudanlihaa ja pikkelöityjä vihanneksia sekä kananmuna ja gochujang tahnaa.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista lihan marinadi. Hienonna purjo ja kuoritut valkosipulinkynnet. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa liha ohuiksi suikaleiksi ja pyöräytä marinadiin. Anna maustua vähintään puoli tuntia.
Valmista retikka. Kuori ja suikaloi retikka ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita mausteet keskenään ja lisää joukkoon retikka. Anna maustua puoli tuntia.
Valmista pikkelöidyt kurkut. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla tai juustohöylällä. Sekoita mausteet kurkkujen joukkoon. Anna maustua puoli tuntia.
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
Paista lihat kuumalla valurautapannulla nopeasti käännellen kypsiksi.
Paista myös pinaatit pannulla öljyssä nopeasti ja lopuksi kananmunat. Kananmunat saavat jäädä pehmeiksi.
Kokoa annokset. Laita kulhon pohjalle ensin riisiä ja sen päälle vihannekset, lihat ja kananmuna. Tarjoa chilitahnan kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.