Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Perkaa muikut. Poista samalla kalojen päät. Huuhtele kalat. Voitele pata. Hienonna sipuli ja pekonit. Peitä padan pohja pekonilla.
Lado pataan kerroksittain muikkuja, sipulia ja pekonia. Ripottele väliin hienonnettua tilliä, suolaa ja mustapippuria. Levitä päälle pekonia.
Sekoita aluksi puuhaarukalla ja sitten käsin kylmään veteen ruisjauhot, suola ja öljy. Ota kuoritaikinasta pieni nokare koristelua varten. Taputtele taikinasta ruisjauhojen avulla pyöreä kansi. Ruiskansi saa olla isompi kuin padan halkaisija. Nosta taikinalevy pataan ja painele tiukasti kiinni padan reunoihin. Kauli lopputaikina ohueksi levyksi ja ota levystä pienellä muotilla, esimerkiksi kalamuotilla kuvioita. Kostuta koristeiden alapuoli vedellä ja paina koristeet patakukon pintaan.
Paista kukkoa ensin 200 asteessa alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Laske sitten lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista 1 tunti. Nosta padan päälle kansi ja paista edelleen 1 tunti. Paistoaika on siis yhteensä 2 tuntia 30 minuuttia, jotta ruodot pehmenevät. Tarjoa lämpimän patakukon kanssa voita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvin toimi myös pikkuahvenista tehtynä ja kantena valmis ruis-kaura piirakkataikina. Helppoa!
Jussi
2 vuotta sitten
On niin selkeä ohje, että Etelä-Pohjanmaan poika ostaa muikkuja heti kun eteen ilmestyy. Tuli vesi kielelle.
Pata kattilaa soimaa
6 vuotta sitten
Aloittelija alkaa tehdä patakukkoa, mutta jäi epäselväksi paistetaanko se patakukko kokoajan uunin alimmallatasolla? ja keskilämmölläkö? Umpinainen taikinakansi? eikö kanteen tökitä haarukalla reikiä? Kiitos jos joku voisi vastata aloittelijalle, joka vesikielellä odottelee patakukkoa.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Pata kattilaa soimaa, Kuoritaikinaan ei tarvitse tehdä reikiä ja patakukkoa paistetaan koko ajan uunin alimmalla tasolla. Uunin lämpötila on ensimmäisen puoli tuntia 200 astetta ja tämän jälkeen se lasketaan loppuajaksi 175 asteeseen.
Kokeiluja
6 vuotta sitten
Mahdottoman hyvä resepti edelleen, teen tätä vuosittain muutaman kerran kun muikkuja saa edullisesti. 800gr kalaa sopii juuri sopivasti pienempään kokkivuokaan, ja korvaan toisen pekonipaketin possun kylkiviipaleilla-enemmän mehukkuutta kun muuten saattaa olla kuivahko. Suolaa pitää silloin lisätä vähän enemmän
Savotar
8 vuotta sitten
Tosi maukas muikkupatakukko. Sipuli ja tilli tekevät siitä 'modernimman' version. Uudet perunat ja vihreä salaatti täydentävät aterian. ... ja vaikkapa lasi punaviiniä.
Maistuu varmasti muillekin kuin savolaisille.
Maija
8 vuotta sitten
Loistava ohje. Jätin kyllä tillin ja mustapippurin pois, koska ei niitä mumminkaan kukossa ollut, mutta tuo tarkka paisto-ohje sähköuunia varten oli hyvä ja toimiva. Leivinunilla olen kukkoa ennen tehnyt. Maun kruunasivat Liperin luomulaatuiset riihiruisjauhot. Tänään teemme uuden satsin ja siihen ainakin tuplaan tuon taikinan. Mummikin laittoi taikinan paloja kukon sisäänkin, niin suurella innolla niitä aina syötiin. Ja taikinaan tietty voita, ei öljyä...
minä vaan
9 vuotta sitten
Koitan tehdä, mutta ilman tilliä ja sipulia. Herkkua kuitenkin on.
Perinteinen
9 vuotta sitten
Eipä meillä kotona kalakukkoon sipulia tai tilliä laitettu.!
kyökki
9 vuotta sitten
maukas ja hyvää nammm
mummi
9 vuotta sitten
Olipa todella hyvä muikkupata, tätä tehdään myös tulevaisuudessa.Paljon tähtiä ja peukkuja!!!!!!