Kesän nektariini-mantelipiirakka vie kielen mennessään, sillä mantelinen frangipane mehevöittää täytteen. Voit käyttää myös vielä vähän napakoita nektariineja.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Mittaa kulhoon jauhot ja voi. Nypi voi jauhojen joukkoon murumaiseksi seokseksi ja lisää sokeri. Sekoita joukkoon keltuaiset ja vesi. Kääri taikina muovikelmuun ja nosta jääkaappiin 30 minuutiksi.
Voitele piirakkavuoka (⌀ 24–25 cm). Huuhtele nektariinit ja viipaloi ne. Siirrä sivuun odottamaan
Ota taikina jääkaapista ja ripota pinnalle hieman vehnäjauhoja. Kauli taikina hieman piirakkavuokaa isommaksi levyksi. Nosta taikinalevy kaulimen avulla vuokaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Siisti taikinan reunat.
Vuoraa taikina leivinpaperilla ja kaada päälle kuivattuja herneitä tai papuja. Nosta vuoka uuniin ja paista ensin peitettynä 10 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja poista herneet sekä leivinpaperi. Pistele taikina haarukalla ja paista vielä 5 minuuttia.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat vähitellen koko ajan vatkaten. Sekoita joukkoon mantelijauhe ja levitä täyte esipaistetun, jäähtyneen pohjan päälle. Asettele pinnalle viipaloidut nektariinit.
Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alatasolla 30–35 minuuttia, kunnes pinta on kullankeltainen ja täyte hyytynyt. Anna jäähtyä hetki.
Kuumenna pienessä kattilassa hillo ja vesi. Viimeistele piirakka voitelemalla se hillo-vesiseoksella. Tarjoa piirakka huoneenlämpöisenä vaniljajäätelön kanssa.
Voit myös tehdä piirakan irtopohjavuokaan. Piirakka mehevöityy seuraavaan päivään, joten voit valmistaa sen etukäteen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.