Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista ensin nyhtökana. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna kevätsipulit. Sekoita kaikki mausteet keskenään ja kaada liemiseos uunivuokaan. Laita vuokaan koipireidet ja kääntele niitä liemessä. Paista uunissa 175 asteessa noin 2 tuntia, kunnes kana on mureaa. Valele koipireisien pintaa paiston aikana muutaman kerran mausteliemellä. Peitä vuoka puolivälissä paistoa foliolla.
Valmista pikkelöidyt kasvikset. Kuori ja leikkaa porkkana ja retikka pitkittäin ohuiksi suikaleiksi mandioliinilla tai veitsellä. Sekoita riisiviinietikka, vesi, sokeri ja suola. Pyöräytä joukkoon kasvissuikaleet. Anna maustua hetken.
Valmista kastike sekoittamalla mausteet majoneesin joukkoon.
Revi broilerin liha kahden haarukan avulla säikeiseksi.
Kokoa salaatti yhdelle isolle tarjoiluvadille tai annoslautasille. Laita alle salaatteja ja päälle yrttejä, pikkelöityjä kasviksia ja nyhdettyä kanaa. Viimeistele pähkinärouheella, japapenoviipaleilla, limetin lohkoilla ja kastikkeella.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.