Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuori ja lohko sipuli. Viipaloi kuoritut valkosipulinkynnet. Pane suolalapa uunivuokaan ja lisää sipuli ja valkosipuli. Mittaa astiaan kiehautettu vesi niin, että liha melkein peittyy. Mausta liemi suolalla ja mustapippurilla.
Kypsennä 175-asteisessa uunissa ensin noin tunti, kunnes lihan pinta ruskistuu. Laske lämpötila 150-asteeseen ja peitä vuoka foliolla. Kypsennä vielä 2–3 tuntia kunnes liha on hajoavan kypsää.
Anna jäähtyä liemessään noin puoli tuntia. Nosta liha liemestään, poista luu, rasva ja nahka. Revi liha kahden haarukan avulla nyhtöpossuksi.
Mittaa kastikkeen ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita kastike revityn possun joukkoon ja tarjoa esimerkiksi leivän täytteenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Aloitan lihapatojen teko AINA kolmella raaka-aineella : porkkana + sipuli + varsiselleri. Kuutioin ja paistan (pyörittelen) pannulla voin tai öljyn kera. Sitten lähden lisäilemään lihat ja mausteet ja lihaan. Lisään lihan joukkoon myös 1 1/2 dl kaupan alkoholitonta valko- tai punaviiniä. (Possuun valko- ja naudanlihalle punaviiniä.) Viini tulee AINA lihan joukkoon, jossa se imeytyy ja jalostaa lihan makua. EI KOSKAAN suoraan kastikkeeseen. Patojen tekoon käytän aina runsaasti aikaa 3 tuntia vähintään. Lihapadat eivät ole pika ruokaa valmistaessa. Sitten vasta seuraavana päivänä kun lämmitetään uudelleen vaikkapa mikrossa. Rauhassa ja huolellisesti rakennetun ja valmistetun lihapadan maku kestää pikalämmityksetkin.
Mary
1 vuosi sitten
Helppo ja hyvä resepti. Teen tätä usein ja kaikki tykkäävät. Valkosipulin olen joutunut jättämään terveydellisistä syistä pois, mutta maku on silti erinomainen. Teen usein mahd. suuren lihakimpaleen ja syömme leivän päällisinä tai kokeilen suraavaksi pizzan täytteenä tähteitä.
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Tina, sipuli ja valkosipuli lisätään lihan kanssa pataan. Hautuneet sipulit ja valkosipulit voi halutessaan tarjota lihan kanssa. Reseptiä on nyt päivitetty näiltä osin helpommn luettavaksi.
Tina
7 vuotta sitten
Laitetaanko sipulia ja valkosipulia suoraan kiehuvaan veteen? Poistetaanko tämä liemi kun liha on kypsä?