Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuori punajuuret ja leikkaa ne reilun kokoisiksi paloiksi.
Laita punajuurilohkot leivinpaperilla vuoratulle pellille tai uunivuokaan. Lisää päälle öljy, suola ja pippuri ja sekoita.
Paahda 200-asteissa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat pehmenneet.
Sekoita kulhossa vispilällä kaikki vinegretin ainekset hyvin sekaisin.
Rouhi pähkinöitä veitsellä hieman pienemmiksi. Paahda pähkinöitä kuumalla pannulla muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen. Lisää pannulle hunaja ja sekoita nopeasti. Siirrä pähkinät leivinpaperin päälle jäähtymään.
Poista lehtikaalisuikaleista mahdolliset kovat lehtiruodit. Laita lehtikaalit kulhoon. Kaada noin puolet kastikkeesta niiden sekaan ja hiero lehtikaaleja käsien välissä muutaman minuutin ajan, kunnes lehdet alkavat pehmetä.
Lisää mukaan babypinaatti ja pyöräytä kevyesti, jotta kastike on tasaisesti kaikkialla.
Nosta hieman jäähtyneet punajuuret toiseen kulhoon ja kaada loput vinegretistä punajuurien joukkoon.
Kokoa salaatti laakealle vadille. Nosta pohjalle puolet lehtivihanneksista ja lisää päälle puolet punajuurista. Toista toinen kerros samalla tavalla. Viimeistele tuorejuustonokareilla sekä karamellisoiduilla pähkinöillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Nyt on niin täydellinen ja ruokaisa salaatti! Tätä voisi syödä viikottain.
Putte Kanin
1 vuosi sitten
Mahtavan hyvä luksussalaatti. Suolaista ja makeaa samassa paketissa, ja pähkinöiden rapeutta.
SannaM
1 vuosi sitten
Ehdoton suosikkini punajuuriruuista! Tein töissä nuorten kanssa ja sitten kotona ja jaoin reseptiä. Kaikki ovat tykänneet. Koska pähkinät ovat tässä niin hyviä, laitan tuplana.
Ailisalli
1 vuosi sitten
Pussillinen lehtikaalia (lukee ohjeessa) vai lehtipinaattia (näyttää ostoslista, kaikki tuotteet)?? Erikseen on myös babypinaatti.
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Ailisalli, reseptiin tulee yksi pussi Pirkka lehtikaalisuikaletta ja yksi pussi PIrkka Luomu baby pinaattia.
Mami
1 vuosi sitten
Tosi herkullinen! Yllätti. Lehtikaalin tilalta käytin kaupan valmista salaattisekoitusta, toimi silläkin.
Kaali
1 vuosi sitten
Voiko valmistaa etukäteen, esim. aamulla jo, jos tarjoaa illalla? Säilyykö hyvänä?
Janes
1 vuosi sitten
Voiko viinietikkaa korvata jollain muulla aineksella, koska en voi käytt etikkaa.
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Janes, etikan voi halutessaan jättää kokonaan pois tai korvata esimerkiksi sitruunanmehulla.
Maiskiss
2 vuotta sitten
Siis superhyvää! Vähän vie aikaa mutta on sen väärtti.
Riikka
2 vuotta sitten
Järkyttävän hyvää! Tätä tehdään joulupöytään ihan varmasti.