Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuori omenat tarvittaessa ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi.
Mittaa kaikki pohjan ainekset kulhoon ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan (halkaisija 26 cm).
Asettele omenat limittäin pohjataikinan päälle piirasvuokaan. Ripottele päälle sokeri-kaneliseos.
Sekoita tuorejuusto, mehu, muna ja sokerit. Kaada seos vuokaan. Ripottele päälle mantelilastuja. Paista pehmeää omena-kanelitorttua 200 asteessa noin 35 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
On todella hyviä reseptejä!!!
On helppo itsekin tehdä niida omena kakkuja---kun on omenoida!!!
Ja vielläkin--- on hyvä makuinenkin....
Kiitos vinkistä!!!