Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Perunoita joutuu keittämään pidempään kuin ohjeessa ja kannattaa tehdä suoraan 2kg. Muuten oikein hyvä ohje kiitos!
Kapa
3 kuukautta sitten
Mukaan Dijon sinappia,valkosipulia👌👌
Maaret
3 kuukautta sitten
Poronkäristyksen kanssa meillä Lapissa keitetään potut, keitetään maito, voi sekaan (enemmän kuin nokare), ja sekaan kunnon sipulia. Perunoitten (keitinvesi pois) sekaan sekoitetaan kuumaa maito/voi/sipuli-seosta sen verran, että tuli puuromainen vahvuus käsin survimella muusatessa. Se on meillä nimeltään pottuvoi, ei muusi.
Mamma
3 kuukautta sitten
Helppo ja hyvä
Neiti vm77
4 kuukautta sitten
Joskus kun asuin vielä kotona äiti oli jostain kuullut että kananmunan lisää muusiin! Tietysti minä kilttinä tyttönä olen myös aina niin tehnyt? Eli melkein valmiiseen muistiin raaka kananmuna ja sen vatkaa vielä joukkoon ja valmis!
Peruna
5 kuukautta sitten
Liikaa maitoa, kannattaa lisätä maun mukaan, ettei tule velliä.
Lessismore
1 vuosi sitten
Aivan liikaa maitoa, desi riittää.
Maitoparta
1 vuosi sitten
Kannattaa tosiaan lisätä maitoa vähän kerrallaan esim. 2 desiä ensin. Sitten vasta lisää jos tarve. 4 ja 1/2 desiä on liikaa.
Kalle
2 vuotta sitten
Ei antanut mitään.
nitti
2 vuotta sitten
tää maistuu niin hyvältä
Raipe
2 vuotta sitten
Älä laita noin paljoa maitoa, eka satsi meni täysin pilalle, koska satuin katsomaan tätä ohjetta! Luota omaan näkemykseesi ja lisää maitoa vähitellen
Voe hyvä yksinkertaisuus
2 vuotta sitten
Hyvä simppeli resepti ja kommentit. Näppituntuma on hyvä ohje.
Nesteet lisätään näppituntumalla
3 vuotta sitten
Saba! Tarvittava maidon määrä vaihtelee runsaastikin eri perunalajikkeilla. Maito tuleeekin lisätä vähitellen ja samalla sakeutta seuraten, näin saa lisättyä oikean maitomäärän muusiin. Huomioi kuitenkin että muusi sakeutuu vielä hetken aikaa maidon lisäyksen jälkeen. Yleisesstikin soseutettaviin perunaruokiin tulisi nesteet lisätä näppituntumalla niin että nesteet lisätään vähitellen ja samalla seurataan notkistumista. Näin saadaan lisättyä eri perunalajikkeille helposti oikea nesteen määrä.
Saba
3 vuotta sitten
Tuli tosi löysää, laittaisin puolet maitomäärästä
Näppituntumalla paras perunamuusi
4 vuotta sitten
Tarvittava maidon määrä vaihtelee runsaasti eri perunalajikkeilla ja sen mukaan kuinka sakeaa tai notkeaa muusia halutaan.
Joskus on mennyt vahingossa liikaa maitoa, mutta sekin on vielä hallittavissa - laitetaan muusikattila 100-120 asteiseen uuniin hetkeksi, niin sakeutuu sopivasti.
Sopivan ja tavoitteen mukaisen muusin sakeuden saa, kun maitoa lisätessä seurataan muusin notkistumista. Ja sakeutuuhan muusi vielä hiukan maidon lisäyksen jälkeen.
Muusin teko onnistuu parhaiten näppituntumalla.
nam
4 vuotta sitten
Ai että tuli hyvää muussia. Laitoin puoli tl muskottipähkinämaustetta myös.
Muussin kanssa oli runsaassa voi-öljyseoksessa paistettuja kalapuikkoja sekä remoulade kastiketta. Parasta lauantai illan telkkari sapuskaa
Nyt muuten on!
4 vuotta sitten
Hyvä ohje ja sairaan hieno kuva. Itse laitoin 1.5 tl suolaa, sillä laitan ruokiin vähä enemmä suolaa ku muut kotikokit. Voimääräks suosittelen 100 g ja maitona punasta. Nii simppelii, nii herkullista!
Kotikokki
4 vuotta sitten
Toi voinokare ja mausteet ovat maun mukaan kuinka paljon laitetaan. Maalaisjärjellä pitäisi kyllä onnistua näin helppo resepti. Jos maidon määrää ei tiedetä niin laittakaa vähän kerrallaan kunnes on tarpeeksi löysää/ paksua teidän mielestään. Voinokare- ehkä 1 rkl? Mutta jälleen kerran, maun mukaan. Laittakaa vähän kerrallaan, maistakaa, maalaisjärki kehiin. :)
täh
4 vuotta sitten
kuinka paljon on nokare voita tossa määrässä, ja paljonko laitetaan persilijaa/ruohosipulia? meneekö pussi?
Vihainen kotikokki
5 vuotta sitten
Ei ollut tarkkaa määrää maidolle. Ohje on korjattava. Laittakaa vaikka 4.5 dl mielummin kuin 4 1/2 dl
Ekat muussit
5 vuotta sitten
Laitoin paketin voita ja litran maitoa. Jotenki ei toiminu. Määrät olisi kiva lisäys reseptiin
"perunan ystävä"
8 vuotta sitten
lisää myös isohko sipuli pilkottuna/raakana. (antaa hyvän maun eikä maistu sipulille, mutta se kypsyy kuumassa muusissa).