Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista perunasose, tai käytä valmista esimerkiksi edelliseltä päivältä noin 1 kg. Lohko pestyt ja kuoritut perunat. Keitä perunoita 15–20 minuuttia suolalla maustetussa vedessä, kunnes perunat ovat kypsiä. Kaada keitinvesi pois. Soseuta perunat ja lisää lämmitetty maito. Mausta voinokareella ja suolalla.
Irrota kirjolohifileestä nahka ja suikaloi kala.
Ruskista kirjolohisuikaleet pannulla rasvassa puolikypsiksi ja siirrä lautaselle.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna rasva pannussa ja kuullota sipulit. Lisää joukkoon pinaatti ja kuumenna käännellen niin että pinaatti sulaa ja ripottele joukkoon vehnäjauhot. Sekoita hyvin ja kaada joukkoon kerma. Anna kiehahtaa ja mausta kastike suolalla ja mustapippurilla.
Voitele uunivuoka (n. 2,5 l). Kaada vuokaan pinaattikastike ja ripottele lohet päälle. Levitä päällimmäiseksi perunasosekerros. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200 asteessa uunin alatasossa noin 25 minuuttia. Tarjoa salaatin kanssa kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.