Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Lämmitä maito noin 42-asteiseksi. Sekoita perunasosejauheeseen kuivahiiva ja sekoita maitoon. Lisää hunaja, suola ja juustoraaste. Alusta taikinaan jauhot vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi.
Hienonna kylmäsavuporo ja persilja. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan.
Kauli taikinapala 30 cm x 45 cm:n levyksi jauhoja apuna käyttäen. Levitä levylle rasiallinen tuorejuustoa. Ripottele juuston päälle puolet hienonnetusta porosta ja persiljasta.
Kääri levy rullalle pitkältä sivulta alkaen. Jaa rulla noin 3 cm:n levyisiksi paloiksi. Nosta palat muffinivuokiin. Leivo loppu taikina samoin.
Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin 20 minuuttia. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 10–12 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.