Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Anna fileiden sulaa yön yli jääkaapissa. Valmista ensin perunagratiini. Kuori ja leikkaa perunat (esim. monitoimikoneella) noin 1/2 cm:n viipaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Kiehauta maito pinnoitetussa kattilassa. Lisää perunat ja keitä noin 5 minuuttia koko ajan varovasti sekoittaen.
Nosta kattila liedeltä. Mausta valkosipulilla, suolalla ja rosmariinilla.
Kaada puolet perunoista voideltuun uunivuokaan, ripottele päälle puolet juustoraasteesta. Lisää loput perunat liemineen ja juustoraaste. Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia.
Valmista rosmariinipuolukat. Kiehauta vesi sokeri ja rosmariini kattilassa. Kaada kuuma liemi jäisten puolukoiden päälle. Anna maustua jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.
Paista sulaneet ja huoneenlämpöiset poron sisäfileet kuumalla pannulla kaksi fileetä kerrallaan noin 3 minuuttia/puoli. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna fileiden vetäytyä hetki ennen viipalointia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.