Helppo glaseeraus uunissa kypsennettävälle porsaan ulkofileelle syntyy hunajasta, sitruunasta ja soijakastikkeesta. Grillaa tai paista kiinankaalista mehevä lisäke lihalle.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota ulkofile huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistamista. Pyyhi lihan pinta kuivaksi ja mausta suolalla sekä pippurilla.
Kuumenna pannulla voi ja öljy. Ruskista file kauttaaltaan ja laita uunivuokaan.
Laita glaseerauksen ainekset kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 5 minuuttia. Anna glaseerauksen hieman jäähtyä.
Työnnä lihalämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan. Valele liha glaseerauksella.
Kypsennä 150 asteessa, kunnes lihan sisälämpötila on noin 70 astetta. Valele lihaa glaseerauksella muutaman kerran paistamisen aikana. Anna lihan vetäytyä löyhästi foliolla peitettynä ennen viipalointia.
Leikkaa kaali pituussuunnassa neljään osaan. Hiero kaalin lehtiin öljy ja suola. Anna maustua 15 minuuttia.
Laita jogurtti ja majoneesi kulhoon. Lisää ruohosipuli (4 rkl), jätä loput koristeluun. Sekoita joukkoon sitruunanmehu ja kuoriraaste sekä mausteet. Siirrä kastike jääkaappiin odottamaan.
Kuumenna valurautapannu kuumaksi. Paista siinä kiinankaalilohkoja välillä käännellen, kunnes lehdet ovat ruskistuneet ja pehmeät. Voit myös grillata kiinankaalit.
Laita paistetut kaalit tarjoilulautaselle ja valuta päälle kastiketta. Ripottele pinnalle ruohosipuli (1 rkl). Tarjoa loput kastikkeesta erikseen kiinankaalin ja porsaan ulkofileen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tykkään! Aiemmin tein enemmänkin kaaleista lisukkeita mutta olin ihan unohtanut. Tämä toimi!
Satunnaiskokki
1 vuosi sitten
Hyvä ohje, jos tykkää possusta! Tehty useamman kerran. Kannattaa valella paistia useamman kerran paistamisen aika, eikä päästää liian kuivaksi. Ruohosipulikastike on tosi hyvää ja sopii monelle muullekin ruualle. Kiinankaalilisäkettä en ole kokeillut.