Mehevä punajuurikakku valmistetaan tutun porkkanakakun tapaan keitetyistä punajuurista. Muhkea kakku koristellaan saksanpähkinöillä ja juureslastuilla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Keitä punajuuret kuorineen kypsäksi. Jäähdytä.
Kuori ja raasta punajuuret hienoksi raasteeksi. Rouhi saksanpähkinät.
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen muna-sokerivaahtoon. Lisää punajuuriraaste ja öljy taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (Ø noin 20 cm).
Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kokeile kakun kypsyyttä cocktail- tai grillitikulla: kun siihen ei tartu enää taikinaa, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä.
Valmista tuorejuustotäyte. Sekoita pehmentyneen voin joukkoon tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri sekä sitruunanmehu. Sekoita tasaiseksi.
Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Levitä alimman kakkulevyn päälle päälle puolet täytteestä. Paina päälle toinen kakkulevy ja levitä sen päälle loput täytteestä. Laita päälle muutama cocktailtikku, jotta kelmu ei tartu kuorrutteeseen. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi.
Koristele kakku ennen tarjoilua saksanpähkinöillä ja juureslastuilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Jos korvaa pähkinät jauhoilla niin riittääkö desi ?pähkinäallergia
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Kukka, kakun voi hyvin tehdä ilman rouhittuja saksanpähkinöitä. Halutessasi voit lisätä taikinaan saman määrän kuivattuja hedelmiä tms. Jauhojen määrää ei tarvitse lisätä.