Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne munavaahtoon varovasti sekoittaen. Leikkaa pala leivinpaperia irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan päälle ja purista voideltu rengas kiinni. Jauhota rengas gluteenittomalla leipäjauhoseoksella.
Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 20–25 minuuttia. Tarkista pohjan kypsyys tikulla. Irrota kakku vuoasta ja leivinpaperista vähän jäähtyneenä.
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Survo puolukat esimerkiksi lusikalla painellen. Jätä noin 1/2 dl kokonaisia puolukoita koristeeksi.
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, survotut puolukat ja sokeri. Liuota puristetut liivatelehdet kuumaan vesitilkaan. Sekoita vähän jäähtynyt liivateseos rahkaseoksen joukkoon.
Leikkaa kakkupohja kahteen osaan niin, että pohja jää paksummaksi kuin kansi. Kostuta maidolla. Pane pohja takaisin irtopohjavuokaan. Levitä päälle 2/3 rahkahyytelöstä ja nosta kanneksi toinen puoli pohjasta. Levitä loput rahkahyytelöstä pinnalle ja ripottele kokonaiset puolukat koristeeksi. Peitä kakku huolellisesti foliolla. Anna hyytyä jääkaapissa 3–4 tuntia tai yön yli. Irrota kakku irtopohjavuoasta ja koristele reunat esimerkiksi puolukanvarvuilla.
Vinkki! Pohjaa voit käyttää gluteenittoman täytekakkupohjana. Jätä silloin kaneli pois ja täytä kakku haluamallasi tavalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.