Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Valmista kakkupohja. Voitele ja pieni irtopohjavuoka (Ø 18 cm). Taita kaksi leivinpaperiarkkia kaksinkerroin. Laita arkit kiertämään vuoan sisäreunoja.
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Sulata voi ja suklaa kattilassa. Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää taikinaan hieman jäähtynyt voi-suklaaseos ja sekoita joukkoon vuorotellen kuivat aineet ja maito kahdessa erässä. Kääntele tasaiseksi taikinaksi. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla 40–50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Peitä vuoka leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa, jos pinta tummuu liikaa. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan.
Kuumenna vadelmat kattilassa koko ajan sekoittaen. Anna kiehua 2 minuuttia. Jäähdytä vadelmat. Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuusto, sokeri ja vadelmat. Kiehauta 2 rkl vettä. Puserra liivatelehdet vedestä ja lisää kuumaan veteen. Sekoita kunnes ne liukenevat. Lisää liivate-vesiseos vadelmatäytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen.
Suojaa vuoan pohja leivinpaperista leikatuilla suikaleilla. Korota vuoan reunat taitetuilla leivinpaperiarkeilla. Laita kakun päälliosa nurinpäin vuoan pohjalle, jotta saat kakusta tasaisen. Kostuta kakkupohja ja kaada vadelmatäyte vuokaan. Kostuta kakkupohja sisäpinnalta ja nosta varovasti täytteen pinnalle. Kostuta myös kakun pinta. Peitä kakku ja nosta vuoka jääkaappiin hyytymään yön yli.
Sulata paloiteltu suklaa kattilassa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Anna suklaan jäähtyä kädenlämpöiseksi ja siirrä se kattilasta isompaan kulhoon.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita 1/3 kermavaahdosta suklaan joukkoon varovasti käännellen. Sekoita loppu kermavaahto joukkoon kahdessa erässä. Levitä suklaamousse heti kakun päälle ja reunoille, jotta se ei ehdi jähmettyä. Koristele kakun pinta vadelmilla, suklaa- ja vadelmarouheella sekä syötävillä kukilla.
Huom! Jos käytät halkaisijaltaan suurempaa kakkuvuokaa, kakulle riittää lyhyempi paistoaika. Varmista tikulla, että kakku on keskeltä kypsä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei
Allergisena ja eriryisruokavaliota noudattavana kyselen tämän kakun ravintoarvotietoja.
Kiitos paljon!
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Allergikko, valitettavasti ravintosisältöjä ei ole tällä hetkellä saatavilla. Välitämme palautteesi reseptien tekijöille.
Leipuri
4 vuotta sitten
Tuli aivan ihana kakku! Tein itse 23 cm vuokaan 1,5 kertasella taikinalla ja annoin täytteen jähmettyä yön yli jääkaapissa. Kannattaa kokeilla!
Laura
5 vuotta sitten
Tuli superhyvä!
Tuleva leipuri
5 vuotta sitten
Hyvää tuli. Vaniljatuorejuuston sijasta laitettiin maustamatonta ja lisätiin vaniljasokeria.
Kata
6 vuotta sitten
On IHAN PARAS kakku. Kun vielä gluteeniton niin käy melkeen kaikille!
Ite en oo jaksanu suklaakuorrutusta tehdä, toimii hyvin näinkin ;)
Toimii myös muffinsseina, toki pitää aikaa vahtia.
hurtta47
6 vuotta sitten
Vadelma suklaaakku näyttää niin herkulliselta
Kotikokki
6 vuotta sitten
Tein kakun kaksinkertaisena 26 cm vuokaan. Tuplakokoiselle kakkupohjalle sopiva paistoaika oli noin 60 minuuttia. Päällimmäisen kerroksen kostutin vasta sen jälkeen, kun olin asettanut sen kakun päälle. Vaikutti sen verran murenevalta tuo pohja, etten viitsinyt kostutettuna siirrellä. Kakusta tuli valmiina noin 10 cm korkea. Oikein näyttävä kakku koristeineen (koristeiksi laitoin kotimaisia pakastevadelmia, tummaa suklaarouhetta, valkosuklaahippuja ja pakastekuivattujen vadelmien murusia) ja vieraidenkin mielestä oikein herkullinen. Teen toistekin.
Hmmm??
6 vuotta sitten
kuka demoni tuon kakun on leikannut?
Mietteliäs
7 vuotta sitten
Siis onko oikein että taikinaan maitoa 1/2 desiä ja kostutukseen 1 1/2
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Mietteliäs, kakkuun tulee reseptin mukaiset määrät maitoa.
Nami nami
7 vuotta sitten
Erittäin maukas kakku, toimii hyvin myös ilman mousse kuorrutusta.
Kakujen paras
8 vuotta sitten
Miten lu tedän
Jasmiina
8 vuotta sitten
Söpö kaku
Kauanko jääkaapissa?
8 vuotta sitten
Monta tuntia jääkaapissa kakkua tulee pitää?
Jääkaappi
8 vuotta sitten
Monta tuntia pitää olla jääkaapissa? Jos nyt iltapäivällä leivon?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hei Jääkaappi! Kakun tulee hyytyä jääkaapissa useampi tunti, mieluiten yön yli.
vadelma
8 vuotta sitten
Miksi kotimaiset vadelmat pitäisi keittää?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
vadelma, mikäli täytteeseen käyttää suomalaisia vadelmia, ei niitä tarvitse keittää.
lollypopmestar
8 vuotta sitten
tykkään kakusta tosi maukasta
aktdjcöycigd,n
8 vuotta sitten
hyvä kakku
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hei Kakku, kakun voi tehdä samoilla ainesosilla suurempaan vuokaan mutta silloin siitä ei tule yhtä korkea ja paistoaika on lyhyempi. Halutessaan voi tehdä suurempaan vuokaan 1,5 kertaisen määrän mutta sen toimivuutta ja tarkkaa paistoaikaa ei olla K-Koekeittiöllä testattu.
Kakku
8 vuotta sitten
Hei, jos haluan tehdä kakun n. 26cm vuokaan tai 24cm niin miten aineiden määrät kannattaa muuttaa? Suoraan vaan x2 vai miten?
leipoja
8 vuotta sitten
voiko kakun täyttää edellisiltana ja koristella seuraavaa päivänä?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Leipoja, kakun voi hyvin täyttää jo tarjoilua edeltävänä iltana. Myös hyytyneen kakun voi kuorruttaa jo edeltävänä iltana.
Tintsuleipoo
8 vuotta sitten
Hei!
Kohdassa 5 lukee näin: "Sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja vadelmat".
Eli siis täytteeseen tulee myös vaniljasokeria, mutta sitä ei ole mainittu aineksissa?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Tintsuleipoo, kiitos hyvästä huomiosta! Maininta vaniljasokerista on epähuomiossa joutunut työohjeeseen. Resepti on nyt korjattu oikeaan muotoon.
kakkutiikeri
8 vuotta sitten
Kakku on tosi maukas, mutta tästä annoksesta tulee todella pieni kakku.
Mitoitus 16 hengelle on kyllä mennyt pieleen.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
kakkutiikeri, kakun annoskoko on mitoitettu niin, että se on osa juhlapöydän tarjoiluja. Jos kakku on ainoana tarjottavana, annosmäärä on pienempi.
Kirsi
8 vuotta sitten
Ihanaa! Tätä täytyy tehdä toistekin. Ei ole liian imelää mikä on juuri hyvä.