Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva veteen. Lisää sokeri ja suola. Lisää jauhot taikinaan vähän kerrallaan. Alusta taikina ja lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Viipaloi siitakesienet. Sekoita pinnalle tulevaan oliiviöljyyn hienonnetut valkosipulinkynnet, suola ja pippuri. Lisää joukkoon sieniviipaleet.
Vaivaa kohonnut taikina jauhotetulla pöydällä. Leivo taikinasta neljä soikeaa leipää ja nosta leivät leivinpaperin päälle kahdelle pellille. Kohota leivät leivinliinan alla.
Painele kohonneiden leipien pintaan sormella kuoppia. Levitä sieniseos ja ripottele juustoraaste leipien pinnalle. Paista leipiä uunissa 250 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoa focaccia tuoreena tai pakasta jäähtyneet leivät.
Vinkki! Tuoreuta pakastetut ja sulatetut leivät nopeasti uunissa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Nää koo menin jutut on ihan sika selkeitä tehdä ja onnistuu aina 5/5
Itse tuunasin vähän ja käytin persiljaa, ruohosipulia ja miniluumutomaatteja mutta hyvin maltillisesti