Levitä puolet silakkafileistä öljytylle leivinpaperille nahkapuoli alaspäin. Ripottele päälle puolet suolasta.
Sekoita pehmeä voi, kaprikset, tilli ja sitruunankuori kulhossa. Levitä jokaiselle fileelle lusikallinen voiseosta. Nosta toiset fileet kanneksi nahkapuoli ylöspäin. Voitele kansifileet kevyesti oliiviöljyllä ja ripottele päälle korppujauhoja ja loput suolasta.
Paista silakoita 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia kunnes korppujauho saa väriä. Tarjoa fileet esimerkiksi perunamuusin ja salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
En kommentoi reseptiä , vaan kritisoin noita kauppoja , ainakin pikkupaikkakunnilla , ei ole enää silakkafileitä viime kevään jälkeen ollut . S- ryhmän "MINUN TOIVE" palstaan olen laittanut , mutta vastaus on jotain "emme voi jne" .. Käsitykseni on , että eivät edes halua ottaa niitä myyntiin , koska muista kaloista saavat paremmat katteet . Raivostuttaa , kun joissakin tv; n ruokaohjelmissa kannustetaan käyttämään silakkaa hyvänä ruoka kalana . Kai niitä on jossain isoissa supermarketeissa , mutta niihin ei niin aina ole mahdollisuutta päästä . Laittakaa nyt kaikki keittiömestarit asialle, että saataisiin silakka taas ruokapöytiin .
Mallu52
25 päivää sitten
Hyvältä maistu. Joskus laittanut vain sojaa väliin ok.
Kalafani
1 vuosi sitten
Tuli maukkaita ja kuohkeita! Parempia kuin pannulla paistetut! Käytin rypsiöljyä oliiviöljyn sijaan. Myös alapuoliset fileet voisi kiepsauttaa korppujauhoissa ennen leivinpaperille laittoa.
Simpel
3 vuotta sitten
Oikein hyvä. Laitoin pelkän voin väliin, koska ei ollut kaprista, tilliä ja sitruunaa.
Timo
4 vuotta sitten
Hyviä olivat, itse ostin reilut 600g ja oli vaikeuksia mahduttaa pellille. Olivat aika pieniä/keskikokoisia. Isoja varmaan mahtuu tuo 700g. 🤤
Unski
5 vuotta sitten
Hyvää! Lapsetkin (4 & 5v) söivät reippaasti!
Ann ny ees yks silak!
6 vuotta sitten
Nämä oli tosi hyviä ja ensi kerralla tehdään tupla-annos! Suolan kanssa tarvii olla tarkkana, tarpeeksi, muttei liikaa!