Panzanella on italialainen leipäsalaatti, johon voit käyttää hieman kuivahtaneet leipäviipaleet. Salaatin kruunaa sinihomejuuston ja hunajamelonin yhdistelmä.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Halkaise kirsikkatomaatit. Poista melonista siemenet ja leikkaa kuori pois. Paloittele meloni reiluiksi kuutioiksi. Leikkaa herneenversot noin 4 cm pituisiksi.
Paahda leivät rapeiksi leivänpaahtimessa ja leikkaa ne kuutioiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään isossa kulhossa. Lisää joukkoon leipäkuutiot, tomaatit, meloni ja herneenversot. Sekoita. Anna makujen tasaantua ja leipäpalojen pehmetä hetki kylmässä ennen tarjoilua.
Murenna sinihomejuusto reiluiksi paloiksi salaatin pinnalle. Tarjoa grillatun tai paistetun broilerin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.